Suuren paaston aikana Pyhän Nikolaoksen kirkon hautausmaalle asennettiin uusi maan päälle pystytetty kellotapuli.
Pyhän Nikolaoksen seurakuntakirkko on rakennettu vuonna 1938. Pieni kellotorni katolla kaari-ikkunoineen, siinä kaikki – pelkkää arkkitehtonista koristetta. Kellotorni oli lähinnä dekoratiivinen, sillä siihen ei ollut edes pääsyä. Kellojen vaijerit ohjattiin kapean luukun kautta kuoroparvelle. Kellojensoitto ilman näköyhteyttä kelloihin ei kuulu venäläiseen soittoperinteeseen. Soittajan pitää olla aivan kellojen lähellä, tuntea kielien ja narujen jännitykset, nähdä kellojen liikkeet ja ankkurien osumat haluttuihin kohtiin kuvuissa. Nyt ankkurit sitä vastoin jumiutuivat, vaijerien liitokset olivat epäkunnossa ja ohjaus vaikeutui tilapuutteen takia, kun kuoroparvi täyttyi laulajista.
Niinpä kellotapuli päätettiin perustaa maan tasalle. Seurakuntamme jäsenen Irina Pilarin vaivannäöllä ja ponnistelulla tilasimme Moskovasta tarvittavat täydentävät soittokellot. Myöhemmin Moskovasta tuotiin myös suljettava teräskehikko. Nosturin avulla vanhat soittokellot laskettiin alas kellotornista. Vanhat ja uudet soittokellot asennettiin teräskehikkoon siten, että oikealla kädellä ohjataan korkeaäänisiä soittokelloja, vasemmalla kädellä matalaäänisiä kelloja ja oikealla jalalla pääsoittokelloa jalkapoljinta painaen.
Näin kaikki siis järjestettiin perinnettä kunnioittaen! Irina suoritti kellonsoittajain kurssin ja aloitti kuuliaisuustehtävänsä Helsingin Pyhän Nikolaoksen kirkon kellonsoittajana.
Soittokellot ovat olennainen ja välttämätön osa kirkollista jumalanpalvelusta. Nyt niiden ääni kutsuu entistä alkuperäisemmin rukoilijoita kirkkoon, korostaa jumalanpalveluksen pyhimmät hetket ja saattaa kirkkokansaa jumalanpalveluksesta kotiin.
«Anna ilosanomasi kaikua maan päälle. Ylistäkää taivaassa Herran kunniaa. Herra, karkota sydämestäni kaikki taipumus laiskuuteen tällä pyhällä soinnilla. Ja johtakoon se minut Sinun voimallasi rukoukseen ja kaikkiin hyviin tekoihin. Аamen.»